Lehtola
Seniorikoti
lehtola
Seutulankuja 11B, 96800 Rovaniemi, puh: 0400479743
on koti, jonka tärkein tehtävä on tarjota turvallista ja kodinomaista asumispalvelua ikääntyville kehitysvammaisille. Lehtolan toimintaperiaatteisiin kuuluu asukkaiden yksilöllinen neuvonta ja ohjaus, vaikuttaminen ryhmässä, erilaisissa yhteisöissä toimiminen sekä asukkaiden aktivoiminen toimintaan. Toiminnallaan Lehtola pyrkii ehkäisemään ja lievittämään sosiaalisia ongelmia, tukemaan asukkaiden elämänhallintaa sekä edistämään asukkaiden osallisuutta ja osallistumista. Lehtolassa korostuvat toiminnallisuus, yhteisöllisyys sekä elämyksellisyys.
Kaikessa toiminnassa toteutetaan kuntouttavaa työ-otetta. Asukkaat osallistuvat toimintaan omien kykyjensä mukaan. Taitoja pyritään ylläpitämään ja lisäämään harjoituksen ja arkielämän toimintojen avulla. Lisäksi järjestetään mielekästä vapaa-ajan toimintaa, hyödyntämällä eri kerhoja ja tarjolla olevia harrastemahdollisuuksia, sekä järjestetään omaa toimintaa esim. retket, liikunta, kädentaidot ym. kullekin mielekkäimmät toiminnot. Tavoitteena mahdollisimman omatoiminen asukas.
Lehtola aloitti toimintansa seitsemän vuotta sitten. Vuodet ovat muokanneet toimintaa asukkaidensa näköiseksi ja tällä hetkellä Lehtolassa asuu 7 todella tyytyväistä asukasta. Toiminnan vakiinnuttua olemme rakennuttaneet uudet toimitilat, jotka on alusta loppuun suunniteltu juuri tähän käyttötarkoitukseen.
Tilat
Uudet tilat valmistuivat kesäkuussa 2017 ja sijaitsevat osoitteessa Seutulankuja 11 B. Kyseessä on hirsitalo, jossa yhteiset tilat sijaitsevat keskellä taloa ja asukkaiden huoneet ympäröivät yhteisiä tiloja. Jokaisella asukkaalla on oma huone 20m2 ja huoneissa on oma wc, jossa on suihku. Asukkaat kalustavat huoneet omilla huonekaluillaan ja sisustus toteutetaan asukkaan toiveiden mukaisesti oman näköiseksi. Joka huoneessa on kiinteänä reilusti kaappitilaa ja keittiövaraus, jos joskus joku asukas hyötyy/tahtoo oman keittonurkkauksen. Huoneiden ovissa on lukot ja jokainen päättää itse pitääkö ovia lukossa vai ei. Kaikki tilat ovat invamitoitetut.
Yhteisissä tiloissa löytyy, iso olohuone ja riittävästi istumatilaa myös ohjaajille ja vieraille, näkymä on joelle. Olohuoneen jatkeena on ruokailutila, jossa 8 hengen ruokapöytä. Lehtolan asukkaat voivat itse määritellä syömisaikansa, mutta koska asuinkumppaneista on muodostunut perhe, lehtolassa ruokaillaan pääosin yhtä aikaa. Ruokailutilan yhteydestä mennään keittiöön. Keittiötila on normaali kotikeittiö, tavallisin kodinkonevarustein, tilaa on kuitenkin riittävästi ja suunnittelussa on huomioitu useat eri työpisteet, jotta useampi voi yhtä aikaa häärätä keittiössä.
Keittiön vieressä on pieni toimisto, tarkoituksella pieni, Lehtolassa työntekijät työskentelevät asukkaiden parissa, eivät vietä aikaa toimistossa. Toimistosta löytyy kuitenkin kaikki tarpeellinen eli lukollinen lääkekaappi sekä taso lääkkeiden jakoa varten. Työpiste, missä tietokone ja tulostin kirjaamista varten.
Olohuoneen yhteydessä on myös erillinen aula, jossa pöytä ja tuolit eli kaikkien ei tarvi viettää aikaa samassa tilassa koko aikaa. Tämä tila mahdollistaa myös esim rauhallisen kahvittelun vieraiden kanssa. Yhteisistä tiloista löytyy sauna ja pesuhuone missä myös wc.
Talon etuosassa on sisääntulo eteinen ja heti vieressä vaatteidensäilytykseen tarkoitettu eteinen, tämän tilan jatkeena on kodinhoitohuone. Asukkaat osallistuvat sekä siivoukseen, että pyykkihuoltoon. Kodinhoitohuoneessa on myös pieni varasto sekä työntekijöille pukuhuone ja wc+suihku.
Molemmin puolin taloa löytyy isot terassit, edestä ja takaa. Talon pihapiiri on todella laaja.
Ruokahuolto
klo 7-9 aamupala, 11 lounas, 14 päiväkahvit, 17 päivällinen, 19-21 iltapala
Lehtolan ruoka-ajat ovat ohjeelliset. Kukin herää haluamaansa aikaan, toiset aikaisemmin toiset myöhemmin. Kaikki ovat eläkkeellä, joten vuorokausirytmi voi olla todella yksilöllinen. Lehtolassa ruoka valmistetaan itse, asukkaat osallistuvat ruuan valmistamiseen omien kykyjensä mukaan. Ruokalistat suunnitellaan yhdessä asukkaiden kanssa näin jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa ja omia suosikkiruokia tulee säännöllisesti. Ohjaajien tehtävä on huolehtia, että ruoka on monipuolista, sitä saa riittävästi ja riittävän usein. Ohjaajat huolehtivat myös erityisruokavalioiden toteutumisesta.
Siivous
Siivous hoidetaan yhdessä asukkaiden kanssa. Jokainen huolehtii oman huoneensa siivouksesta ohjaajien avustamana oman toimintakyvyn mukaan. Viimekädessä kuitenkin ohjaajat vastaavat asukashuoneiden siisteydestä. Ohjaajat huolehtivat myös yhteisten tilojen siisteydestä.
Kiinteistöhuolto
Kiinteistöhuolto ja pihatyöt ovat Jannen vastuulla, mutta varsinkin Lehtolan miesasukkaat todella mielellään osallistuvat pihatöihin kuten lumityöt, haravointi, nurmikon leikkaus jne. Lehtolan toiminta koostuukin pitkälti arkiaskareiden hoitamisesta, asukkaat osallistuvat kaikkeen. Uusien tilojen pihaan on tulossa peruna ja mansikkamaa, viinimarjapensaita ja kasvimaa, asukkaiden toiveesta.
Päivä- / viriketoiminta
Lehtolassa järjestetään virikkeellistä päivätoimintaa joka päivä. Toiminta suunnitellaan pääosin etukäteen huomioiden asukkaiden toiveet sekä toimintakyky, mutta asioita tehdään myös ihan hetken mielijohteesta, se riippuu ihan asukkaiden mielihaluista ja myös esim. säästä. Asukaspalavereissa jokainen voi esittää toiveitaan ja toiveet myös kirjataan. Päivätoiminta koostuu mm. kädentaidoista: käsityöt, puutyöt, taide, pelit. Lisäksi järjestämme retkiä toiveiden mukaan mm. mökkireissut, laavureissut, hevostallilla käynti, elokuvissa käynti. Seuraamme lehtiä ja asukkaat ovat todella innokkaita osallistumaan kaikenlaisiin tapahtumiin ja Lehtolan sakki on tuttu näky kaikkialla missä tapahtuu.
Liikunta ja sen avulla toimintakyvyn ylläpitäminen on merkittävin osa Lehtolan päivittäistä toimintaa. Se on jokapäiväistä, sekä porukalla että erikseen. Lehtolassa ei ole aikoja jolloin pääsee ulos, vaan se on mahdollista aina kun siltä tuntuu. Lehtolan asukkaat ovat jo ikääntyviä ja siksi toiveiltaan hyvin perinteisiä, suurin osa on kasvanut ja elänyt maaseudulla. Miesasukkaat tykkäävät tehdä pihatöitä ja naiset keittiö ja siivoustöitä.
Henkilökunta / mitoitus
Lehtolan henkilökunta mitoitus on tällä hetkellä 0,65 asiakkaiden kuntoisuuden ja hoidontarpeen mukaan. Lehtolassa on työntekijä paikalla 24/7. Päivisin vuorossa on 1-2 työntekijää, riippuen päivän ohjelmasta. Päivävuoro on klo 9-20 ja yövuoro 20-09, välivuoro päivisin aktiiviaikaan on 9-17. Työntekijöillä on täysi valta muokata vahvuutta toiminnan mukaan sopivaksi, myös iltaisin ja viikonloppuisin. Jos toiminta vaatii, aina saa ottaa lisätyövoimaa, mikään ei jää sen takia tekemättä ettei olisi tarpeeksi vahvuutta.
Työntekijät pystyvät vaikuttamaan omiin vuoroihinsa ja pitkät vuorot mahdollistavat myös pitkät vapaat. Kaikkien työvuoroihin liittyvät toiveet pystytään toteuttamaan. Lisäksi jokainen pystyy hyödyntämään työssään omia vahvuuksiaan ja erityistaitojaan, näin työ koetaan tosi mielekkäänä.